lauantai, 29. syyskuu 2012

Ajan parantama

Blogin kirjoitus onkin sitten yhtä tuskaa. Yhtä vaikeaa kuin päiväkirjan kirjoittaminen. Jos nyt täytyy tätä omaa vointia ja jaksamista tässä ruotia niinkuin oli aikomus 2 vuotta sitten niin voin todeta että pipoa ei niinkään enää kiristä itseni kohdalla. JOtenkin on ehkä sujut itseni kanssa. Menneisyyden möröt karkotettu huisin hiivattiin. Mutta nyt onkin sitten parisuhde ja perhe-elämä että voi pyhäsylvi. Ehkä meidän perhe onkin sitten tälläinen normi kiireperhe joka ei pysähdy. Siksipä yritetään viettää aikaa edes sunnuntaisin " perhepäivän" merkeissä. Koko perhe käy sitten jossain perheneuvolassa pohtimassa tilannetta välillä että mikä tässä mättää.

No johan on perseestä. Parisuhteesta kuulemma johtuu että lapset on " tollasia" okke. asia selvä. Mietinkin mieheni kanssa että onko parisuhde sittenkään meille niin tärkeä kun ei olla koskaan enää yhdessä eikä edes yritetä saada aikaseksi yhteistä aikaa. Tulos oli ettei ole. Parisuhde ei ole tärkeä meille.
Mikä se tekeekään ihmisten elämästä tällaista ihmeellisen kiireellisen?
joo tiedetään.  Kiireet. Kiireet perkele tekee elämästä helvettiä. Joskus olen löytänyt sellaisen sisäisen harmonian. Että ihan hyvällä tuulella olen ollu. Ajatella. stressi kaikonnut ja elämä on pumpulipilvien päällä loikkimista. Miksihän siitä ei saa nyt niinku kiinni. Olenpa ajatellut aloittaa meditaatiot ja mietiskelyn laugh. No siihenkään ole aikaa. Mietiskelyä itseasiassa on koko päivä. Miten kerkeän tehdä tuon, olenko suunnitellu tuonkin, onkohan muksut miten kotona, onkohan ne syöneet, milloinhan sitä itse söisi... no pitikö sitä käydä kaupassa. mitähän siellä kaapissa oli..

tsiisös. Hetken pysähtymine voisi auttaa tähän kiireeseen. Nytkin piti tehdä koulutehtävät no mutta johdatuksen kauttta pölähdin tänne jossa en ole käynyt sitten ku 2v takaperin. Ehkä oli aika kirjoittaa. Nyt kun kuuntelen spotifyta ja klassista pianonpimputusta voin ehkä hetkeksi rentoutua auringon nousuun joka yrittää sokaista ikkunasta.

maanantai, 3. toukokuu 2010

Mää en jaksa mua!

Vaikka aurinko paistaa niin pitää tän mielentilan olla samaa kuin vappuna sää. Luulin jo istunnossa terapeutillani viime viikolla että kaikkihan alkaa olemaan aika hyvin jo.  Asiat järjestyksessä ja silleen. Mutta mikäs sieltä sitten tulla sattui. Kamala pelko. Pelko siitä että lapsille tapahtuu jotain. Terapeuttini sanoikin että " katastrofipelko".  No huomasin senkin että syömisestä tullut vaikeaa. Ei sillain että en syö tai syön liikaa mutta kun yritän syödä terveellisesti... ( joo kuulostaa ihan sairaalta). kaikki paketit pitää tutkia paljonko kaloreita ja onko liian paljon E-koodeja.  Voisin elää pelkällä luomulla. ilman alkoholeja, ilman karkkeja, ilman mitään epäterveellistä. Mietin sitäkin että liha mitä syödään on mielestäni epäeettisesti jalostettua. yök. mutta päätin olla ajattelematta koska sitten jäisi syömättä.

alkaa pikkuhiljaa masentamaan tuo sairaus. Sairaus joka valvottaa aamu yöstä. Reuma. Onneksi se ei näy vääntyneinä tai turvonneilta niveliltä. Se tuntuu. Tuntuu joka aamu klo 3 jälkeen että hitto mää elän. Muhun sattuu. Mikään ei huvita. ei nukkuminen ei nouseminen ylös aikaisin. Vitsin buranoitakin tullu syötyä niin että maksa alkaa olemaan puistokemistin luokkaa. Tänä aamuna masensi se kipu todella paljon. Teki mieli ottaa selkä irti ja asentaa vaatekaapista uusi tilalle. Yritän ajatella positiivisesti.. hengitän, puhun, liikun.  Joojoo mutta muhun sattuu.  paljo seksikään kiinnosta. selkä on hyvä e-pilleri. Ei väänny mihinkään kamasutra asentoihin. niinkuin "kätevässä emännässä"  repliikki " MÄ EN JAKSA MUA!"  aika osuva. pitää nyt valittaa kaikesta.

No palaan taas kun käyn valittamassa kurjuuttani terapeutilleni. saa nähdä mitä vielä löytyy...

maanantai, 12. huhtikuu 2010

onnellinen mutta silti yksin

Meilkein kuukausi, no ei läheskään ole kulunut.. Terapiassa oli 2 viikon tauko. Pääsiäiset sun muut välissä. No kävin siellä viimeviikolla. Antoi kuitenkin sen tehtävän ed.kerralla. Piti rastittaa äidin ja isän kohdalla väittämät jälleen. no mitä sain selville?! No sen että vaikka isän alkoholismista ja väkivaltaisesta käyttäymisestä huolimatta on äitini se vielä kylmempi ihminen. Onpa surkeaa.. No ei se mitenkään lämmin ole ollut koskaan. On jouduttu jakamaan äiti hoitolaisten kanssa. Ei ole sellaista mielikuvaa kun olen äitini syllissä.. enemmänkin olen lähempi isäni kanssa vaikka nyrkillä opetti. Huusi ja metelöi.. vyöllä löi tai uhkas tappaa.. mikä ihme se on että silti isä on se rakkaampi. Jokin asia siinä on mutta en tiedä mikä.

Äitini sanoi vuosi takaperin sitten että " luulin että sustä kuule ei tule mitään.. pilaat koko elämäs.."  mitäpä minä siihen.. että " jaa"  onpa kiva kuulla. Mutta näytinpä että vaikka kihlauduin jo 14 vuotiaana ( toki järkiin tultuani erosin 19v.) ja temperamentistani huolimatta olen saanut aikaiseksi 6ammattitutkintoa. kaksi lasta. oman talon. rakastavan miehen. ( jota minäkin rakastan) sekä suhteellisen hyvällä tuloilla eletään. Tulihan sitä elettyä jo melkein 10v köyhyys rajalla.  mikäs se on se köyhyys raja 3000e. me siis oltiin köyhiä.. tulot alle 1500kk. ai että..Terapeuttini sanoikin että haluanko mä näyttää kaikille jotain. Mietin hetken ja sanoin että joo. Muahan ei lytätä. perkules sentään. Olen aina tullut yksin toimeen niin enmä mene kotoo pyyteleen apua. ja nyt sitä on turha enää antaa. ovat 17v myöhässä. Vaikka vanhemmat ovat olleet  mitä ovat. niin onhan ne rakkaita. Mutta ei paljon kiinnosta ja huvita puhella tässä iässä mitää henkeviä niiden kans.  siksi mulla on terpapeutti.  No ei tuo ukkokultakaan kovin ymmärrä.. olkoot. Ymmärtääkö kukaan? Olen onnellinen mutta silti niin yksin.. .

Teksi mieli välillä vetää kunnolla perseet ja hakata päätä seinään ja paiskia lautaset lattialle. Mutta sisäinen harmoniani ( hehheh) ei sallisitä.  Että nii vituttaa sellanen " joo mää kuuntelen( mutta en kuuntele)"  eli mitä mies tekee, ja sitten nauraa mun terapioille. AAARGH! .. sitten puhuu omasta työstä nii että pää halkee.

Naapuri vetäs ittesä hirtee sunnuntain ratoksi. Taisi olla liikaa murheita. jaa monestiko mulla on tullu mieleen.?? nuorena usesasti. nyt on lapset kantamassa mun elämää eteenpäin. Minkä takia pitäis tehdä nii?? ihan järjetöntä. Niin tepapiassa multa löytyi jäjretön kuoleman pelko. läheisriippuvuus. Vaativuuden lukko. siinäpä näitä omia asioista purtavaksi.  Monellakohan suomalaisella lukkoja on tunne-elämässä.  Monella. Avaan siis tässä vain omiani. haluan olla ehkä kenties joskus järkevä ja saada nää pöllöt ajatukset vaikka tänne kaikkien luettavaksi.

palaan taas!

maanantai, 22. maaliskuu 2010

Viikonlopun vääntö

Viikonloppu meni. Mitähän mä tein edes. Niin.. olihan nuo miehen synttärit. Värkkäsin koko hitsin päivän ruokaa,kakkuja, piirakoita... sitä ja tätä.. . Vanhempani sekä veljeni perhe tuli syömään asti. Johan alkoi väsyttämään päivällä jo kun aamusta asti värkkäsin kaikkea. illalla otin sitten pullon aitoa siideriä. On muuten parempaa kuin esanssi siiderit. ( vanhuus ja vaativa maku..) tilattiin kiinalaista ja kaks leffaa. Ennen näitä tappelin lasteni kanssa asioista ja yöksi menosta. Poikani oli luvannut mennä kirkkoon sunnuntaina auttamaan kun kerta oli perhekirkko. No sinnehän me väännyttiin sitten aamusta. Poikakin sai mennä yöksi vain jos pitää lupauksen kirkkoon menosta. Vääntöä piti tehdä ihan suunnattomasti. En antanut periksi hitsi.. Olinhan vaikka mitä " paska äiti" " kusipää"...  *hohhoijaa*

niin mitä mieheni teki tällävälin ku tappelin lasten kanssa. Istui sohvalla ja huokaili....

no. sama jatkuin sunnuntaina. pistin muksut jo pihalle ku pää meinasi levetä. Mieskin häipyi reeneihin.  Yritin sitten lukea tenttiin. eikai siitä mitää tullu ku piti kuunnella sitä hiljaisuutta. Sitten pitikin mennä jo tanssitunnille. Olin ilmoittanut meidät paritanssikurssille. voi sitä ukko kullan ilmettä tunnilla. Mitään muuta osaa ku futista. Vähän aikaa se siellä raapi nokanvartta ja nauro.. mutta *bling* yhtäkkiä se osaski tanssia ja löysi kauan kadotetun rytmitajun.

Tänään pääsin kouluun levähtämään ja huomenna olisi taas terapia istunto. Himputti kun hävitin sen tehtävälapun. Sitä ku yritin tehdä niin sain kyllä tunteet itselleni pintaan. Mutta kirjoitan huomenna terpapian jälkitunnelmista. jokohan alan itkemään, viimeksi oli jo lähellä.  nyt jo vihastuttaa ja alkaa ärsyttämään sellanen vollotus. Mutta minähän menen sinne.

Huomiseen.

 

torstai, 18. maaliskuu 2010

Niskasta kiinni..

Aloitin siis kongnitiivisen terapian. Käyn läpi elämääni ja sitä miksi olen tällainen. Aikas mielenkiintoinen. Käyttäytymisterpiaa tai jotain sinnepäin.  Kovasti saa tunteet pintaan. Pitää palata ajassa taaksepäin penkomaan ja möyhentämään kaikkea. Kotitehtävät ovat olleet kertomista paperille lapsuudesta ja aikuisuudesta. Eilinen tehtävä oli kertoa numeroin 1-6 väittämiä pitääkö ne paikkansa.

6 oli täysin samaa mieltä. Niitä laitoin muutamaan väittämään. kuten pelkään että läheiselleni tapahtuu jotain ja menetän heidät. Ja pelkään että läheiseni löytää jonkun toisen ja jättää minut.

Minä siis pelkään menettäväni läheiseni. Joskus on todella vaikeaa kun pelkään oikeasti että lapsilleni sattuu jotain ( kukapa vanhempi ei pelkäisi) Mutta tämä pelko tulee öisin. Herääkö ne? jos joku sairaus on vaikka mitä en tiedä ja ne kuolee yöllä. ( siis ihan hölömöjä ajatuksia..)  Tämä on tietenkin ammattini varjopuolia koska hoitajana näen sairaalassa kaikenlaista. Osaksi sen syytä.

No nyt otan itseäni niskasta kiinni ja aloitan tentteihin lukua. Opiskelen siis sairaanhoitajaksi/kätilöksi. edessä on vielä ainakin 3,5 vuotta. että Olen 34kun valmistun.  34vuotta... pahalta näyttää kun kirjoittaa. Tunnenn itseni 25 vuotiaaksi. mutta kuitenkin 30vuotiaaksi. Henkinen ikä ja fyysinen ikä ovat erilaiset mulla tää psyykkinen ikäkin varmaan on jotain samoja luokkia. Onkohan sellaista psyykkistä ikää..?

Nyt aloitan sen lukemisen. Farmakologiaa, lääkelaskuja sekä hoitotyön perusteita.