Blogin kirjoitus onkin sitten yhtä tuskaa. Yhtä vaikeaa kuin päiväkirjan kirjoittaminen. Jos nyt täytyy tätä omaa vointia ja jaksamista tässä ruotia niinkuin oli aikomus 2 vuotta sitten niin voin todeta että pipoa ei niinkään enää kiristä itseni kohdalla. JOtenkin on ehkä sujut itseni kanssa. Menneisyyden möröt karkotettu huisin hiivattiin. Mutta nyt onkin sitten parisuhde ja perhe-elämä että voi pyhäsylvi. Ehkä meidän perhe onkin sitten tälläinen normi kiireperhe joka ei pysähdy. Siksipä yritetään viettää aikaa edes sunnuntaisin " perhepäivän" merkeissä. Koko perhe käy sitten jossain perheneuvolassa pohtimassa tilannetta välillä että mikä tässä mättää.

No johan on perseestä. Parisuhteesta kuulemma johtuu että lapset on " tollasia" okke. asia selvä. Mietinkin mieheni kanssa että onko parisuhde sittenkään meille niin tärkeä kun ei olla koskaan enää yhdessä eikä edes yritetä saada aikaseksi yhteistä aikaa. Tulos oli ettei ole. Parisuhde ei ole tärkeä meille.
Mikä se tekeekään ihmisten elämästä tällaista ihmeellisen kiireellisen?
joo tiedetään.  Kiireet. Kiireet perkele tekee elämästä helvettiä. Joskus olen löytänyt sellaisen sisäisen harmonian. Että ihan hyvällä tuulella olen ollu. Ajatella. stressi kaikonnut ja elämä on pumpulipilvien päällä loikkimista. Miksihän siitä ei saa nyt niinku kiinni. Olenpa ajatellut aloittaa meditaatiot ja mietiskelyn . No siihenkään ole aikaa. Mietiskelyä itseasiassa on koko päivä. Miten kerkeän tehdä tuon, olenko suunnitellu tuonkin, onkohan muksut miten kotona, onkohan ne syöneet, milloinhan sitä itse söisi... no pitikö sitä käydä kaupassa. mitähän siellä kaapissa oli..

tsiisös. Hetken pysähtymine voisi auttaa tähän kiireeseen. Nytkin piti tehdä koulutehtävät no mutta johdatuksen kauttta pölähdin tänne jossa en ole käynyt sitten ku 2v takaperin. Ehkä oli aika kirjoittaa. Nyt kun kuuntelen spotifyta ja klassista pianonpimputusta voin ehkä hetkeksi rentoutua auringon nousuun joka yrittää sokaista ikkunasta.